Pienet säteilymäärät, suuret johtopäätökset – miksi Tshernobylin onnettomuuden ei voida sanoa heikentäneen suomalaisten oppimistuloksia

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta on kulunut pian 40 vuotta. Viime päivinä julkisuudessa on noussut esiin parin vuoden takainen taloustieteellinen tutkimus, jonka mukaan Suomeen levinnyt radioaktiivinen laskeuma olisi voinut heikentää sikiöaikana altistuneiden lasten koulumenestystä, etenkin ylioppilaskirjoitusten tuloksia sekä jatko-opiskelupaikan saantia. Väite on pysäyttävä, ja siksi se ansaitsee huolellisen tarkastelun.

Säteilyturvakeskuksessa (STUK) suhtaudumme tutkimuksen (The Impact of Prenatal Exposure to Chernobyl Fallout in Finland, journal.fi) johtopäätöksiin varauksella. Esitetyt tulokset eivät sovi yhteen sen kanssa, mitä säteilyn terveysvaikutuksista jo hyvin tiedämme. Tieto perustuu vuosikymmenten aikana kertyneisiin havaintoihin, tutkimustietoon ja näiden pohjalta tehtyihin kansainvälisten asiantuntijajärjestöjen yhteenvetoihin ja suosituksiin. Uudet väitteet on siksi arvioitava kriittisesti.

Ensimmäinen ja keskeisin kysymys on säteilyannos ja sen suuruus. Säteilyannoksen aiheuttamat mahdolliset vaikutukset riippuvat aina siitä, kuinka suuren annoksen säteilyä ihminen saa. Suurempi annos tarkoittaa suurempaa todennäköisyyttä säteilyn aiheuttamiin vaikutuksiin. Suomessa Tshernobylistä peräisin olleiden radionuklidien aiheuttama keskimääräinen säteilyannos (pääasiassa cesiumin isotoopeista 134 ja 137) oli onnettomuusvuonna 1986 noin 0,2 millisievertiä. Suurimmatkin säteilyannokset Suomessa olivat yhden millisievertin luokkaa. Vertailun vuoksi, suomalaiset saavat joka vuosi keskimäärin lähes 6 millisievertin säteilyannoksen luonnosta ja lääketieteellisistä tutkimuksista. Säteilyaltistusta mitataan tässä niin kutsuttuna efektiivisenä annoksena, jonka yksikkö on millisievert. Se ei suoraan kerro yksittäisen elimen tai kudoksen säteilyannosta.