LVM:n virkakunnan viesti tulevalle hallitukselle: Nyt tarvitaan rohkeutta ja ratkaisuja

Imported from official source

Announcement

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut virkakunnan viestit tulevaan hallitusvaihdokseen 2027. Keskeisinä tavoitteina on luoda kasvua, turvata yhteiskuntaa ja rakentaa luottamusta. Virkakunnan puheenvuorossa esitetään tärkeimmät toimenpiteet näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Tulevaisuuden tekeminen on nykyisessä, vaikeasti hallittavassa todellisuudessa kenties vaativampi tehtävä kuin koskaan ennen. Haastavina aikoina tarvitaan rohkeita ratkaisuja. Samalla haluamme muistuttaa, että Suomena meillä on myös merkittäviä voimavaroja ja edelläkävijäosaamista, toteaa kansliapäällikkö Anna-Mari Ahonen.

Virkakunnan puheenvuoro syventää ministeriöiden kansliapäälliköiden yhteistä virkanäkemystä, joka julkaistiin toukokuussa 2026.

Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta painottaa tutkitun tiedon asemaa ja hyödyntämistä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Julkisen talouden kiristyessä ja liikkumatilan pienentyessä tulee taloudellisten päätösten perustua yhä tarkemmin tietoon.

Tekoälystä kasvua ja tuottavuutta määrätietoisilla toimilla

Tekoälyratkaisujen pohjaksi tarvitaan dataa. Julkisten tietovarantojen data on saatava turvallisesti ja tehokkaasti käyttöön. Tämä edellyttää investointeja dataan ja datainfrastruktuuriin. Suomi tarvitsee selkeän ja konkreettisen vision sekä toimeenpano- ja investointisuunnitelman tekoälymuutoksen läpiviemiseksi. Samalla Suomen on vaikutettava aktiivisesti EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden ja eurooppalaisen tekoälyinfrastruktuurin kehittymiseen. Kansallisilla toimilla vahvistetaan tekoälyn hyödyntämistä tukevia viestintäyhteyksiä.

Kyberturvallisuus vaatii lisäpanostuksia

This is an extract. The publication continues at the source.

Source: Ministry of Transport and Communications (Finland).

Read the original at the source: https://lvm.fi/-/lvm-n-virkakunnan-viesti-tulevalle-hallitukselle-nyt-tarvitaan-rohkeutta-ja-ratkaisuja

Officially imported this from Ministry of Transport and Communications (Finland)’s own source and shows an extract. If you work there, claiming the profile and verifying the domain lets you choose to show the full text here.

Provenance

Organization
Ministry of Transport and Communications (Finland) — imported from official source
Official source
https://lvm.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/O3uCGYbQn094/rss ATOM
Imported
October 14, 2026 05:30
Versions
1 recorded
Identity
https://lvm.fi/-/lvm-n-virkakunnan-viesti-tulevalle-hallitukselle-nyt-tarvitaan-rohkeut...

Officially records where a publication came from, not whether it is true. Imported records are reproduced from an organization's own official source.